maanantai 4. helmikuuta 2013

Stereovahvistin



Stereovahvistin

 

 








         Stereovahvistimesta tehdään kuution muotoinen. Yhden sivun pituus 19cm.

-         Tarvittavat osat, jotka sirkkelöidään 18mm paksuisesta liimalevystä:
2kpl 19cm *19cm
2kpl 15, 4cm*15, 4cm
2kpl 15, 2cm*15, 2cm

-         Kootaan puutappiliitoksilla.

-         Maalataan valkoisella kookosmaalilla. Maalin päälle tulee peililakka.
   

Kaiutinsivujen päälle pingotetaan kangas. Kaiutinsivut upotetaan noin puolen senttimetrin syvyyteen kaiutinkotelon sisälle. Kotelon sisälle tulee puulistoista stopparit, joihin kaiutinsivut liimataan kiinni.




Stereovahvistimen kotelon valmistus




- Vahvistimen osat sirkkelöitiin liimalevystä oikeaan kokoon.






  


- Kun osat on sirkkelöity, on hyvä testata niitä muotoonsa/paikoilleen, jolloin huomaa mahdolliset mittavirheet ja niitä voi jo tässä vaiheessa korjata. Mitä tarkemmin alkuvaiheessa kappaleet sirkkelöi tai sahaa oikeaan kokoonsa, sitä vähemmällä työllä pääsee myöhemmässä vaiheessa, kun kappaleita sovittaa ja liittää yhteen.


- Vastakappaleisiin kannattaa tässä vaiheessa merkitä kirjainkoodit, jotta ne on helppo myös myöhemmin järjestää paikoilleen. Itselläni kappaleiden koossa oli muutamien millien heittoa, joten oli hyvä tietää kuinka päin ne parhaiten sovittuivat kohdakkain.











 



- Kaiutinseiniin porattiin reiät pylväsporakoneella. Reiän koko, kun kaiuttimet ruuvataan kiinni sisäpuolele, oli käytetyillä kaiuttimilla n.11cm. Reiän koko vaihtelee tietenkin käytettävien kaiuttimien mukaan.









- Kaiuttimien reiät pyöristettiin jyrsimellä, jotta reikien terävät reunat eivät näkyisi päälle pingotettavan kankaan läpi.

- Kaiutinseinistä ja jyrsimellä pyöristetyistä reunoista tuli hienot ja viimeistellyn näköiset, joten olisi ollut hienoa jättää puuosa näkyviin myös näiltä sivuilta. Ikävä kyllä näistä sivuista oli suunnitelman mukaisesti tehty sen verran väljät, että ne mahtuisivat upottumaan kankaan kera kotelon sisään. Tässä vaiheessa oli siis myöhäistä muuttaa suunnitelmia, koska muutoin kaiuitin seinien ympärille olisi jäänyt rumat muutaman millin raot. Harmittavaa...

  


- Stereovahvistimen osat koottiin ja liimattiin yhteen poratappiliitoksin. Käytettävät puutapit olivat halkaisijaltaan 8mm ja niitä sijoitettiin n. 8cm etäisyydelle toisistaan ja n. 1cm päähän kappaleen reunoista. Poratappiliitoksien reiät porattiin pylväsporakoneella, jotta reiät tulisivat suoraan.

- Ennen liimausta vahvistimen kylkiin porattiin kuusi reikää ulosmenoja varten. Ulosmenot tarvittiin ledille, kytkimelle, sulakkeelle, potentiometrille, DC-liittimelle ja virtapiuhalle.





 - Stereovahvistimen osat ennen poratappien liimausta.







- Poratappien liimaamisen ja niiden kuivumisen jälkeen kotelon sivut hiottiin nauhahiomakoneella ja ulkonurkat pyöristettiin jyrsimellä. Kulmien pyöristäminen teki kotelosta viimeistellymmän näköisen.









- Liitosraot kitattiin umpeen ja kitin kuivuttua ne hiottiin hiomapaperilla sileiksi.




- Kaiutinseinien sisäpuolelle porattiin pienet aloitusreiät, jonka jälkeen kaiuttimet ruuvattiin kiinni. Koska liimalevy on paksuudeltaan ainoastaan 18mm, on kiinnitykseen valittava tarpeeksi pienet ruuvit, jotta ne eivät tule levystä läpi.









- Koska kaiutinseinät haluttiin saada hieman upotuksiin, liimattiin kotelon sisään stopparit, joihin kaiutinseinät tultaisiin liimaamaan. Huom! Tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa, että kotelon sisään jää tarpeeksi tilaa kaiuttimelle sekä piirilevylle. Itse jouduin taittamaan ja pienentämään jäähdytyslevyä sekä vaihtamaan yhden komponentin, jotta sain kaikki tarvittavat osat mahtumaan kotelon sisään.




- Stoppareiden liimauksessa käytettiin apuna puristimia. Stoppareiden tarkat paikat kannattaa tarkistaa vielä puristimien kiristämisen jälkeen etteivät ne ole liikahtaneet pois kohdiltaan puristamisvaiheessa. Jos stopparit tulevat kotelon sisään vinoon, tulee tietenkin myös niihin kiinnitettävät sivut vinoon.




- Kaiutinseinien päälle pingotettiin kangas, joka kiinnitettiin paikoilleen nitojalla. Nurkkien taittelussa on oltava erityisen huolellinen, jotta nurkista ei tule liian paksuja. Jos kangastaite jää jostain kohdasta liian paksuksi, ei kaiutinseinä mahdu upottumaan kotelon sisään.









- Ennen kaiutinseinien ja piirilevyn asentamista paikoilleen tehtiin kotelolle pintakäsittely. Pintakäsittely aloitettiin hionnalla. Hiomisen jälkeen kotelo kasteltiin kevyesti, jotta nähtiin nouseeko puun pinnasta vielä esiin karheutta/epätasaisuutta. Jos pinta ei ole täysin sileä, täytyy sitä vielä uudelleen hioa. Hionnan jälkeen kotelo maalattiin muutamaan kertaan lumenvalkoisella kookosmaalilla.Maalikerrosten väliin tehtiin kevyt hionta erittäin hienolla hiomapaperilla.

- Kookosmaalin päälle siveltiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tavallinen puolihimmeä lakka. Peililakan laittamisesta luovuttiin, koska sen pelättiin korostavan liikaa maalipinnan pieniä kauneusvirheitä.







Stereovahvistimen piirilevyn valmistus



- Piirilevyn työstäminen aloitettiin leikkaamalla piirilevy leikkurilla sopivan kokoiseksi. Tämän jälkeen levyn pinta puhdistettiin huolellisesti ja pintaan suihkutettiin valotusta varten lakka.  Ennen valotusta piirilevyn pintaan suihkutettu lakka vielä kuivatettiin uunissa matalassa lämpötilassa.

- Piirilevy valotettiin valmiin piirilevykaaviokalvon avulla. Jotta valotus onnistuisi kunnolla, oli valotuksessa päällekkäin kaksi kalvoa, jolloin mustat kohdat olivat vahvemman väriset eivätkä päästäneet valoa lävitseen valotuksen aikana. 

-Valottamisen jälkeen kaavio syövytettiin piirilevyyn. 






- Tämän jälkeen piirilevyyn porattiin pylväsporakoneella 1mm reiät komponenttien juottamista varten. Muutamia rei-istä jouduttiin juottamisvaiheessa kuitenkin suurentamaan, koska osa komponenteista vaati suuremman reiän mahtuakseen paikoilleen.








- Piirilevyn nurkkiin porattiin 3mm reiät piirilevyn mahdollista kiinnittämistä
varten.Tässä työssä nämä reiät olivat kuitenkin turhat, koska piirilevy tultaisiin kiinnittämään koteloon kuumaliimalla.

- Alkuperäisen ohjeen, osaluettelon, kytkentäkaavion ja sijoittelukuvan voi käydä katsomassa internetsivulta:

www.kolumbus.fi/mikko.esala/MP3VAHVISTIN.pdf







- Komponenttien asennukseen avuksi oli sijoittelukuva, josta eri komponettien nimet ja paikat löytyivät. Itse olisin kaivannut ohjeeseen komponenttien nimien lisäksi myös kuvat eri komponenteista, jotta olisin tiennyt mikä komponentti milloinkin oli kyseessä... Jos projektia lähtisi toteuttamaan lasten kanssa, olisi tärkeätä, että koko ryhmä etenisi työssä samassa tahdissa opettajajohtoisesti, jotta komponentit löytäisivät kaikkiin piirilevyihin oikeat paikkansa. Itse opin komponentteja juottaessani jonkin verran lukemaan sijoittelukuvaa, mutta uskoisin sen olevan suurrimmalle osalle alakoulun oppilaista liian haastavaa.




- Piirilevy näytti komponenttien juottamisen jälkeen tällaiselta.




- Piirilevyyn lisättiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jäähdytyslevy, joka ehkäisee komponenttien ylikuumenemisen stereovahvistimen käytön aikana. Alumiinista leikattua ja taitettua jäähdytyslevyä jouduttiin vahvistimen kokoamisvaiheessa muokkaamaan, jotta kaiuttimet ja piirilevy mahtuivat kotelon sisään.

- Ulosmenoja varten koteloon porattiin ulosmenoreiät alla olevan ohjeen mukaisesti. 






Stereovahvistimen kokoaminen




- Piirilevy liimattiin kotelon pohjaan kuumaliimalla. Potentiometrin asennusreikä oli porattua muutaman millin liian korkealle, joten kuumaliiman avulla koko piirilevyä nostettiin hieman ylemmäs, jotta potentiometrin säädin ei tulisi reiästä ulos vinossa. Oppilaiden kanssa piirilevyn nostamiseen, jos se on tarpeen, kannattaa käyttää esimerkiksi sopivan paksuista vanerilevyn palasta.



- Ulosmenoreikiä jouduttiin hieman rapsuttelemaan kirurginveitsellä varovasti auki, koska maali ja lakka olivat tukkineet niitä sen verran etteivät johdot ja komponentit mahtuneet paikoilleen.













- Ennen sulakepesän paikalleen asentamista on muistettava laittaa sulake paikoilleen!

- Kaiuttimien johdot olivat todella pitkät, joten ne lyhennettiin noin 30cm mittaisiksi, jotta nekään eivät veisi kotelon sisällä turhaan tilaa.











- Tarkoituksena oli hankkia potentiometriin hieno säätöruuvi, mutta Etelä-Pohjanmaalta ei sellaista löytynyt. Erilaisten vaihtoehtojen jälkeen (helmistä laatikon vetonuppiin), päädyttiin kokeilemaan säätöruuvin itse tekemistä.

- Muotoiluun käytettiin marketista löytynyttä muovailumassaa, josta muotoiltiin halutun mallinen muoto. Muottina käytettiin lasten muovailuvahamuottia :) Valmis kuvio kovetettiin uunissa n. 110 asteessa.

- Kun kuvion alapuoli oli vielä pehmeä, mutta päälliosa kova, painettiin kuvio varovasti potentiometrin säätöruuvia vasten, jotta kuvioon muodostui jo valmis upotusreikä. Tämän jälkeen uunissa kuivattamista jatkettiin vielä hetken.







- Valmis säätöruuvi maalattiin samalla valkoisella kookosmaalilla, jolla kotelokin ja päälle siveltiin kerros puolihimmeää lakkaa. Tähti liimattiin potentiometriin kaksikomponenttiliimalla.















 

Oma oppimisprosessini


-
Tämä projekti alkoi huonoissa merkeissä, sillä kuultuani, että aiomme tehdä stereovahvistimen en ensinnäkään  en edes tiennyt varmasti, että mikä stereovahvistin on ja mitä sillä tehdään! Ja minun on tunnustettava, että saatuani tämän tehtävänannon, olin erittäin skeptinen sen onnistumisesta ja ajattelin projektin olevan aivan liian mahdoton ja vaikea toteuttaa. Olen iloinen siitä, että olin väärässä ja vielä iloisempi olen siitä, että olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Vahvistin on jo tähän mennessä soinut paljon ja olen tunnollisesti muistanut sen kaikille meillä vierailleille esitellä. Pikkusiskonikin kysyi viime viikonloppuna meillä vieraillessaan: - Aiotko koskaan lakata hehkuttamasta tuolla kaiuttimellasi? No, todennäköisesti en :)

- Ulkonäön suhteen suunnittelun lähtökohtana minulla oli tehdä stereovahvistimesta mahdollisimman pieni, yksinkertainen ja pelkistetty. Ajattelin, että sellainen sen vähintäänkin täytyy olla, jotta saisin projektin jollain keinoin toteutettua. Olen tyytyväinen siihen, että tein kotelosta pienehkön, sillä nyt sen mahtuu helposti sijoittamaan mm. keittiön tasolle, jossa se on jo paljon soittoaikaa saanutkin.

- Väreiksi halusin mahdollisimman neutraalit sävyt, jotka sopisivat kodin sisustukseen enkä kyllästyisi niihin kovin nopeasti. 

- Onnistumisen iloa sain tämän työn edetessä monista työvaiheista. Komponenttien juottaminen oli mukavaa puuhaa, vaikka suurimman osan ajasta juotinkin kiinni komponentteja ymmärtämättä ollenkaan niiden toimintaperiaatteita. Muutaman komponentin paikan onnistuin jopa lukemaan aivan itse sijoittelukuvasta, joten se oli minulle suuri saavutus elektoroniikan osa-alueella. 

- Puuntyöstön puolella pelkäsin ja pelkään edelleen jonkin verran sirkkeliä. Sain joka tapauksessa kappaleet sirkkelöityä. Poratappiliitoksien tekemistä aloittaessani oli mielessäni elävästi aikaisemmat epäonnistuneet tappiliitoskokemukseni, joiden perusteella en ollut innostunut niiden tekemisestä. Tämäkin työvaihe epäilyksistä huolimatta yllätti minut iloisesti ja huomasin onnistuneeni kohdistamaan reiät ja tapit kohdikkain. Onnistuneiden poratappiliitosten jälkeen olen valmis toteuttamaan niitä myös oppilaiden kanssa.

- Erityisen ihastunut puuntyöstön tekniikoista olin jyrsimen yksinkertaiseen käyttöön ja sen tekemään jälkeen. Oli hauskaa huomata, miten viimeistellyn näköiseen lopputulokseen näinkin vähillä teknisen työn taidoilla ja kokemuksilla voi kyetä! Harmillista vain, jyrsin on liian vaarallinen alakoulukäyttöön, joten sen hyödyntäminen alakoulun teknisissä töissä ei ole mahdollista.

- Yhteenvetona stereovahvistimen teosta voin sanoa, että ylitin reilusti omat odotukseni ja sain projektista paljon enemmän onnistumisen ja oppimisen iloa kuin olisin alkuvaiheessa uskonut.


Stereovahvistimen valmistaminen alakoulussa?


- Olen ottanut tavaksi esitellä oppilailleni käsityön opinnoissa aikaansaamiani tuotoksia, koska oppilaat ovat uteliaita kuulemaan ja näkemään, että mitä opettaja on opiskeluissaan saanut aikaiseksi. Kun kannoin valmiin stereovahvistimeni opettajanpöydälle, oli oppilaiden ihastelu hellyyttävää katseltavaa :) Hetken kruunasi tietenkin se, kun yhdistin stereovahvistimen kännykkääni ja luokassa alkoi rokki pauhata!

- Tämän oppilaiden kautta saamani kokemuksen sekä itse kokemani oppimisen ilon kautta, olen varma, että stereovahvistimen toteuttaminen oppilaiden kanssa olisi työ, johon oppilaita ei tarvitsisi suuremmin motivoida ja kannustaa. Se soveltuu hyvin nykypäivän lapsille, jotka ovat syntyneet teknologian keskelle.

- Stereovahvistin projektin aikana oppilas oppii elektroniikan perusasioista mm. ymmärtämään virtapiirien toimintaa, onnistuneiden juotoksien tekemistä,  johtojen kuorimista, mahdollisesti juotoksien sulattamista ja imuroimista jne.

- Stereovahvistimen tekemiseen liittyy kuitenkin monia haastavia työvaiheita ja itse en omilla teknisen työn taidoillani lähtisi toteuttamaan näin vaativaa työtä oppilaiden kanssa. Työ olisi takuulla oppilaita motivoiva ja se tulisi aivan varmasti oppilaiden aktiiviseen käyttöön, mutta projektin toteuttaminen vaatii opettajalta melko laajaa elektoriikan perusasioiden ymmärrystä. Suurin syy siihen, miksi en siis toteuttaisi projektia alakoulun oppilasryhmän kanssa on se, että elektroniikan osuudessa on liian monia vaikeita tai ongelmallisia kohtia, joita en oppilasryhmän kanssa osaisi selvittää. Opetustilanteessa opettajan on pystyttävä ratkomaan ongelmia melko nopeastikin, joten asioiden jälkiselvittelyyn ei aina ole aikaa.

Esimerkki:
Kuvitellaan, että olemme onnistuneet lukemaan piirilevykaaviota ja oppilaat ovat juottaneet komponentit piirilevyyn kiinni. Oppilas tulee näyttämään minulle piirilevyään, jossa on valmiit juotokset.
Ongelma:
En osaisi varmuudella sanoa esimerkiksi, että a) ovatko juotokset onnistuneita, b) onko piirilevyssä juotoksia, jotka aiheuttavat oikosulun tai c) miksi kaiuttimista ei kuulu ääntä.


- Taitojen lisäksi toiseksi ongelmaksi elektroniikkatöiden toteuttamiseksi ainakin nykyisessä koulussani nousee välineet. Koulussa, jossa tällä hetkellä työskentelen, on ainoastaan yksi kolvi eikä sitäkään ilmeisesti koskaan ole käytetty. Eräs teknisen työn opettajista epäili tuon ainokaisenkin kolvin toimivuutta... Kolvien lisäksi koulultamme puuttuu välineet piirilevyn valmistamiseen, joten esimerkiksi valotusta ja syövyttämistä ei olisi mahdollista toteuttaa. Toki uusien välineiden hankintaa voisi rehtorille ehdottaa, mutta nyt kaupungin säästötalkooaikoina lupaa ostoihin tuskin irtoaisi.


- Olen myös sitä mieltä, että ennen tällaisen elektroniikkatyön toteuttamista, olisi hyvä opiskella oppilaiden kanssa elektroniikan perusasioita, erilaisten komponenttien toimintaa sekä syy ja seuraus-suhteita, jotta oppilaat oikeasti ymmärtäisivät, miksi streovahvistin toimii niin kuin toimii. Itse en tällaista teoriaa kykenisi kenellekään opettaa. En ymmärrä toimintaperiaatetta, vaikka olen toimivan stereovahvistimen saanutkin aikaiseksi...

- Puuntyöstön osuus sitä vastoin sisälsi paljon hyviä tekniikoita, joita tulen varmasti käyttämään opetustyössäni, jos saan teknisiä töitä opettaa. Stereovahvistimen muodon, koon, pintakäsittelyn ja ulostulevien komponenttien sommittelun kautta oppilaat oppivat oman esteettisen ja toimivan suunnitelman tekemistä. Sahaus, hiominen sekä käsin että nauhahiomakoneella, poraaminen sekä käsiporalla että pylväsporakoneella, poratappiliitokset ja pintakäsittely ovat kaikki sellaisia perustekniikoita, joiden hallinnalla pystyy oppilaiden kanssa teknisissä töissä toteuttaa jo paljon erilaisia projekteja.

- Liimalevystä voisin oppilaiden kanssa valmistaa esimerkiksi samantyylisen kotelon, joka koottaisiin puutappiliitoksilla, mutta sisälle ei tulisikaan piirilevyä ja kaiuttimia vaan kotelo voisi toimia vaikkapa säilytyslaatikkona, jos kanteen laitettaisiin sarana. Säilytyslaatikon kansi voitaisiin tehdä myös upotettavaksi ilman saranaa, jos kannen päälle laitettaisiin nostoripa tai -nuppi. Pintakäsittelyn avulla oppilaat voisivat suunnitella itselleen vaikkapa persoonallisen "Oman elämän aarrearkun".

- Vaihtoehtoisesti samoja puuntyöstötekniikoita käyttäen työstä voisi tehdä myös säilytyshyllyn. Kaksi sivua voisi jättää avonaisiksi ja tuote voisi olla seinälle laitettava neliöhylly.




Lähteet:
www.kolumbus.fi/mikko.esala/MP3VAHVISTIN.pdf
Kirja käsityöstä. Huovila, Hintsa, Säilä. Wsoy 1999.
KäPop 2012-2013, Rauman Okl: Matti Pirttimaa (elektroniikka) ja Sampsa Kullas (puuteknologia)









lauantai 12. tammikuuta 2013

Itsearviointi (matkapeli)

Tämä projekti tarjosi minulle paljon haasteita ja nyt ollessani työssäni viimeinkin voiton puolella, on minulla sellainen olo, että olen voittanut itseni. Vaikeuksien kautta voittoon, kuten sanonta kuuluu.

Alkumetreiltä asti projekti on harannut vastaan. Jo ideointi tuotti valtavasti ongelmia. Ideoita ei varsinaisesti ole pulpunnut mieleen vaan niitä on täytynyt väkisin miettiä, hakea, kaivaa niin kirjoista kuin internetistäkin. Yllättävän vähän valmiita ideoita löytyi mistään.

Ensiksi ajattelin tehdä ns. Minä-nuken, jossa suunnittelun lähtökohtana olisi käytetty konkreettisesti oppilasta itseään. Nuken sisus olisi tehty teknisissä töissä ja päällinen pehmeistä materiaaleista tekstiilitöissä. Syystä tai toisesta tämä idea ei kuitenkaan innostanut minua tarpeeksi, jotta olisin tarttunut toimeen.

Ideoin myös mm. päällystettyjä desing-henkareita, virkattuja säilytyskoreja ripustuskoukkuineen, kankaista seinähyllyä metallirungolla jne., mutta kaikki mieleeni tulleet ideat kuitenkin tuntuivat tavalla tai toisella huonoilta.

Lopulta, ajellessani naapurikaupunkiin kummityttöäni katsomaan, sain idean matkapelistä. Perinteisestihän pelejä on tehty paljon puumateriaaleista ja niille on tehty säilytyspussi pehmeistä materiaaleista. Minä ajettelin, että miksei materiaaleja voisi käyttää toisinpäin? Lähdin siis ideoimaan kankaista peliä ja puista säilytysrasiaa.

Seuraava haaste oli toteuttaa oman suunnitelmani mukainen käsityö, josta varsinkin teknisen työn osuus oli minulle vaikea. Matkapelin säilytyslaatikkoa suunnitellessani jouduin moneen kertaan pysähtyä miettimään, että osaanko minä varmasti toteuttaa itse työvaiheet. Entä osaisinko opettaa ja auttaa oppilaita tekemään samat työvaiheet? Pohdin jo, että jättäisin vanerisen säilytyslaatikon projektista pois ja tekisin matkapelille perinteisen kangaspussin. Pelinappulat ja nopat olisivat silloin olleet projektin teknisen työn ainoana osuutena. Luonne ei kuitenkaan antanut periksi vaan rasia oli tehtävä, vaikkakin sitten yksinkertaistaen.

Helppona en pitänyt sopivan luokka-asteen valintaakaan, sillä vaikka projektin perustyövaiheet ovat yksinkertaisia, on projektissa myös ongelmallisia kohtia, jotka voisivat olla ainakin kolmasluokkalaisille haasteellisia toteuttaa. Koska matkapelin ompelemisessa tulee ulkonurkissa poistojen opetus ja teknisissä töissä pintakäsittelyä, ajattelin projektin olevan sopiva nelosluokkalaisille. Projektissa vahvistetaan kolmasluokalla opittuja ompelutaitoja, mittaamista ja sahaamista.

Olen opettanut käsitöitä kolmas-ja nelosluokkalaisille enkä ole kokenut, että mielekkäiden käsitöiden keksiminen ja suunnitteleminen olisi ollut erityisen vaikeaa. Omassa työssä aikataulujen suunnittelu on joustavaa. Joskus joku työ valmistuu nopeammin kuin on etukäteen ajatellut, kun taas joku toinen projekti venähtää pidemmäksi kuin olisi uskonut. Nyt kun tähän projektiin joutui tarkasti kirjaamaan tuntisuunnitelmat, oli todella vaikeaa arvioida kunkin työvaiheen kestoa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Didaktinen pohdinta (matkapeli)

Didaktinen pohdinta


 Luokka-aste, jonka kanssa projektin voisi toteuttaa


Projekti on suunnattu nelosluokkalaisille, mutta se soveltuisi hyvin toteutettavaksi myös viidesluokkalaisten kanssa. 

Työssä käytettävät käsityön tekniikat ovat melko yksinkertaisia, mutta tarkkuutta vaativia. Esimerkiksi kankaanvärjäyksessä on erityisen tärkeää, että suunnitelma on tehty huolellisesti ja sitä myös noudatetaan tarkasti, koska muuten pelialustasta ei tule toimivaa ja käyttökelpoista. Myös säilytysrasiaa varten sahattavat vanerin osat on helpohko sahata, mutta rasian kokoaminen on haastavampi työvaihe.

Käytettävät käsityön tekniikat


Uutena opetettavana asiana tekstiilitöissä tulee ompelussa ulkonurkissa poistojen tekeminen sekä kankaanpainannan tekniikat. Kankaanleikkaaminen on oppilaille tuttua, kuten myös nuppineulojen laittaminen ja harsiminen. Ompelukoneella ompelutaitoja vahvistetaan ja kerrataan.

Teknisissä töissä tuttuja tekniikoita ovat mittaaminen, sahaaminen ja hiominen. Uutena asian opetetaan, pintakäsittelyä, vanerisen säilytysrasian kokoaminen sekä nahkasarana.

Koska omat teknisen työn taitoni ovat heikot, lähdin vanerilaatikon kokoamiseen liimaamalla, mutta huomasin projektin edetessä ettei liimaaminen ehkä kuitenkaan ollut helpoin keino rasian kokoamiseen. Kokoamiseen voisi tietysti käyttää myös pieniä nauloja, mutta tällöin rasian sivut täytyisi tehdä paksummasta vanerista. Minä halusin käyttää sivuihin ohutta vaneria, jotta säilytysrasiasta tulisi mahdollisimman kevyt. Matkapeliähän kuljetetaan mukana, joten painova peli ei ole kovin käytännöllinen kuljettaa mukana.

Halusin myös kokeilla rasian avaukseen ns. nahkasaranaa, kun kuulin oman mieheni aikoinaan alakoulun puukässässä sellaista käyttäneen. Onkohan jo täysin antiikkinen tekniikka? Toimii, joka tapauksessa.

Eriyttäminen


Yritin projektia ja tuotetta suunnitellessani pyrkiä tekemään sellaisen työn, jota olisi helppo eriyttää eritasoisille oppilaille. Matkapelin tekeminen on oppilaslähtöinen käsityö. Jokainen oppilas suunnittelee omanlaisensa ja omannäköisensä matkapelin, koska yhtä valmista kaavaa tämän käsityön tekemiseen ei ole olemassa. Ideoita ja ajatuksia haetaan jo olemassaolevista peleistä.

Jokaisessa oppilasryhmässä on oppilaita, jotka ovat muuta ryhmää nopeampia. Puolet näistä nopeista oppilaista selviytyy annetuista tehtävistä nopeasti, koska ovat taitavia. Toinen puolisko suoriutuu niistä hätäillen, koska haluavat saada työn vain äkkiä valmiiksi. Taitavia oppilaita eriyttävät tehtävät motivoivat eivätkä he pitkästy odotellessaan muiden oppilaiden töiden valmistumista, kun taas hutiloivat oppilaat voivat lisätehtävien kautta oppia ettei hutiloinnista ole hyötyä, koska lisää tekemistä tulee joka tapauksessa.

Matkapeli-projektissa on mahdollista tehdä mm. seuraavanlaisia eriyttämisiä:

Nopeat ja taitavat oppilaat: toinen pelialusta kääntöpuolelle, molemmille peleille paperiset peliohjeet rasiaan, pikkupussukka nopalle ja pelinappuloille, puinen säilytysrasia.

Nopeat, ei niin taitavat ja hätäilyyn sortuvat oppilaat: tietokoneella kirjoitettu paperinen peliohje, erillinen pikkupussukka nopalle ja pelinappuloille.

Hitaat oppilaat: paperiset peliohjeet mukaan pelipussiin/-laatikkoon, puisen säilytysrasian sijaan voidaan tehdä kankainen säilytyspussi, johon laitetaan pelialusta, noppa ja pelinappulat, pikkupussukka jätetään tekemättä.


Ongelmakohdat


Tämän projektin haasteelliset työvaiheet ovat mielestäni kankaanvärjäys sekä säilytysrasian kokoaminen.

Kankaanvärjäyksen ohjeistuksessa opettajan tulee huolellisesti selittää ja havainnollistaa oppilaille haastavat kohdat, joissa epäonnistuminen on todennäköisintä. Esimerkiksi sabluunapainannassa on tärkeää huolehtia siitä, että sabluuna on tiiviisti kangasta vasten. Myös kangasvärin määrän sääteleminen on tärkeä huomioitava asia, koska oppilaat melko helposti laittavat kankaalle liikaa väriä. Liika väri lähtee helposti kankaalla leviämään ja painanta-/värjäntäjäljestä epäsiistiä ja suttuista.

Säilytysrasian kokoamisesta haastavan tekee se, miten työn saa pysymään paikallaan liittämisen aikana. Tässä työvaiheessa oppilastyöparien yhteistyöskentely on kaikkein tärkeimmässä roolissa. Oppilaiden on hyvä koota yhtä rasiaa kerrallaan niin, että pari avustaa koko ajan kokoamisessa.

Kiinnitysnaulan naulaamisessa on myös se riski, että ohut vaneri halkeaa, joten naulaamisessa on korostettava suurta varovaisuutta!



torstai 3. tammikuuta 2013

Rautalankasydämet

Innostuin rautalankasydämistä marraskuussa 2012 Raumalla käsityön opinnoissa. 

Niitä tulikin väkerrettyä sitten ainakin kolmisenkymmentä :) Suurin osa päätyi joululahjaksi ystäville, kummeille, työkavereille, hoitotädeille yms.














Tuntisuunnitelmat matkapelin toteuttamiseen alakoulussa

1. Käsityötunti (2x45min)

Tavoite: Matkapelin tekoon motivoiminen. Valmis pelisuunnitelma.

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet:Erilaisia lautapelejä, A3- tai A2-paperia, lyijikynät, kumit, puuvärit ja tussit

 

Integrointi: Nämä oppitunnit voidaan toteuttaa kuvataidetunneilla.



Projekti aloitetaan pienissä ryhmissä tutustumalla yhdessä erilaisiin lautapeleihin ja matkapeleihin, joita tarkastellaan konkreettisesti fyysisinä tuotteina sekä lisäksi kuvina internetistä. Oppilaat voivat pelata erilaisia pelejä, joita opettaja on tuonut kokeiltavaksi.

Erilaisista peleistä, niiden hyvistä ja huonoista puolista keskustellaan sekä pienissä ryhmissä että koko ryhmän kesken.Tässä vaiheessa mietitään mm.

Millaisia asioita peliä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon?
Millaisen pelin kankaasta pystyy tekemään?
Tarvitaanko peliin noppaa, pelinappuloita jne.?

Täysin uudenlaisen pelin keksiminenkin on sallittua! Oppilaat saavat halutessaan myös yhdistää vanhoja tuttuja pelejä uudenlaiseksi peliksi. Usein yksinkertaisimmat pelit ovat kuitenkin peleistä parhaimpia ja suosituimpia.

Pelien tarkastelun jälkeen oppilaat pääsevät suunnittelemaan omaa peliään. Tässä vaiheessa suunnitellaan sekä toteutettava peli, siihen tarvittavat materiaalit, sen koko että väritkin.  Suunnitelma tehdään A3-paperille, jotta suunniteltava pelialusta mahtuu siihen luonnollisessa koossaan. Myös noppa ja pelinappulat suunnitellaan samalle paperille. Suunnitelma väritetään joko puuväreillä tai tusseilla.

Oppilaille korostetaan huolellisen suunnittelun merkitystä työn onnistumisen kannalta, mutta myös sen vaikutusta työn kokonaisarviointiin.

Tätä työskentelyn vaihetta oppilaat voivat tehdä joko yksin tai pareittain. Parityöskentelyn etuna on ideoiden keskinäinen vaihtaminen, joko tuottaa hedelmällisempää lopputulosta.



2. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite: Kaavoitus, kankaiden leikkaaminen. Kankaanvärjäyksen perustekniikat.

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Pelisuunnitelmat, kaavapaperia/voipaperia, painopohjakangasta tai valmiiksi pestyä ja silitettyä lakanakangasta, pitkiä viivaimia, kangasliituja ja kangassaksia, koetilkkuja kankaanvärjäykseen, kangasvärejä, värialustoja, leimasimia, superlonia, maalarinteippiä

 

Tunnin aluksi opettaja ohjeistaa ja havainnollistaa koko ryhmälle pelipohjan kaavoituksen, saumanvarat, kaavan jäljentämisen/kiinnittämisen kankaalle sekä kankaan leikkaamisen. Todennäköisesti pelialustat ovat malliltaan joko neliön tai suorakulmion muotoisia, joten kaavoitus ja leikkaaminen on melko yksinkertaista.

Oppilaat työskentelevät kaavoituksessa ja kankaan leikkaamisessa pareittain. Oppilasparit ovat opettajan valitsemia, jotta työskentely olisi sujuvaa ja mahdollisimman paljon molempia hyödyttävää. Esimerkiksi yhtenä parinvalinnnan kriteerinä voidaan pitää sitä, että taitava ja heikko oppilas ovat parina. Tällöin heikko oppilas saa tukea työskentelyyn taitavalta oppilaalta ja taitava oppilas saa lisää vahvistusta taitoihinsa auttaessaan toista oppilasta.

Toisen tunnin aluksi opettaja esittelee oppilaille kankaankuvioinnin, värjäämisen ja painannan erilaiset vaihtoehdot, joista oppilaat voivat alkaa miettimään omaan pelialustaansa parhaiten sopivaa/sopivia tekniikoita.

Pelialustaan hyvin soveltuvia vaihtoehtoisia tekniikoita ovat mm.:

leimasinpainanta
sabluuna-/kaaviopainanta
teippimaalaus
kangastussit.

Opettaja ohjaa oppilaita valinnassa, jos näyttää siltä, että he eivät ole valitsemassa omalle työlleen parhaiten soveltuvaa tekniikkaa.

Mallipelissä käytin itse peliruudukon tekemiseen sekä maalarinteippiä ja tuputtamista että myös leimasinpainantaa.

Apuruudukko, jonka avulla maalarinteipit sai kätevästi kulkemaan suorassa
ja näin ollen ruudukostakin tuli melko suoraviivainen.

Kun teipit muodostavat ruudukon, voidaan kangas irroittaa apuruudukosta.

Ennen värin tuputtamista on hyvä muistuttaa oppilaita tarkistamaan,
että teipit ovat joka kohdasta tiivisti kiinni kankaassa
ettei kangasväri pääse karkaamaan teipin alle.

Kangasväriä tuputettaessa varsinkin kuvioiden nurkissa pitää olla tarkkaavainen,
jotta kuviosta tulee selkeärajainen.


Maalarinteipin poisto paljastaa, että ruudukko ei ole vielä täydellinen,
joten aukkopaikat on vielä täytettävä.
Omassa pelialustassani yhden ruudun koko on 2cm*2cm,
joten mittasin ja leikkasin pyyhekumista sopivan kokoisen leimasimen.
Esimerkiksi puupalikkakin käy leimasimeksi.



Valmis peliruudukko


Ruudukon päälle valitsin kuviointiin kangastussit, koska niiden avulla oli mahdollista tehdä pieniä ja tarkkoja yksityiskohtia. Pelimallista riippuen kuvioinnin voi kuitenkin toteuttaa myös leimasinpainannalla tai sabluunallakin.


Pelialusta kuvioinnin ja numeroinnin jälkeen.
Käärmeiden ja tikapuiden paikat on suunniteltaessa sommiteltava niin,
että ne kulkisivat loogisesti ruutujen lävitse.
Numerointi tehdään vasta käärmeiden ja tikapuiden jälkeen ja ne ruudut,
joissa on liikaa kuviointia, jätetään numeroimatta.


Ohjeistuksen jälkeen oppilaat saavat jatkaa kankaiden leikkaamista, mikäli heillä oli vielä se kesken ja sen jälkeen testata valitsemaansa tai valitsemiaan kankaanvärjäystekniikoita, joilla aikovat pelialustansa kuvioida.



3. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite: Kankaanpainanta ja värjäntä

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: kangasvärejä, leimasimia, maalarinteippiä, superlonia, värialustoja, sanomalehtiä ja jätesäkkejä pöytien suojaamiseen, essuja, kertakäyttöhanskoja



Nämä kaksoistunnit aloitetaan kertaamalla kankaanvärjäyksen ja -painannan perusasiat, joita käsiteltiin jo edellisellä oppitunnilla. Tärkeää on korostaa työpintojen ja vaatteiden suojaamista, värien oikeaoppista käsittelyä, alkuvalmisteluja sekä loppusiivouksia.

Käydään läpi jokaisen oppilaan suunnitelma ja pohditaan vielä yhdessä, mikä on kullekin soveltuvin ja parhain värjäystekniikka. Monesti oppilailta tulee oivalluksia, joita opettaja ei ole tullut ajatelleeksikaan!

Ohjeistuksen jälkeen oppilaat suojaavat omat työpisteensä ja vaatteensa ennen kuin hakevat työvälineet ja materiaalit. Tehdään valmisteluja, joilla helpotetaan värjäyksen onnistumista. Esimerkiksi mallipelissä apuruudukko oli suuri apu suorien ruuturivien aikaansaamiseksi. Jos oppilas on tekemässä sabluunapainantaa, tehdään sabluuna tässä vaiheessa.

Kun kaikki valmistelut on tehty, opettaja auttaa ja neuvoo oppilaita värien valinnoissa ja sekoittamisessa.

Oppilaat värjäävät/painavat/kuvioivat pelialustansa tekemiensä suunnitelmien mukaisesti.

Kun pelialusta on värjätty ja jätetty kuivumaan, siivoavat oppilaat oman työpisteensä, pesevät käyttämänsä työvälineet ja korjaavat välineet oikeille paikoilleen.


Integrointi: Tämä oppitunti toteutetaan atk-tunnilla (1x45min)


Oppilaat kirjoittavat tietokoneella matkapelin peliohjeet, jotka voidaan joko liittää paperiversiona mukaan pelilaatikkoon tai silittää siirtokuvana pelialustan kääntöpuolelle. Oppilaat voivat kirjottaa peliohjeet itse omin sanoin tai peliohjeita voidaan kopioida ja muokata esimerkiksi internetistä. Fontti ja fontin koko muokataan oppilaan peliin sopivaksi.

Kun peliohjeet ovat valmiit, opettaja ohjeistaa askel askeleelta oppilaille, miten tekstin kääntäminen peilikuvaksi onnistuu. Pohditaan yhdessä, miksi teksti täytyy kääntää?

Tekstin kääntäminen peilikuvaksi:  Näin minä onnistuin (voi olla olemassa yksinkertaisempikin/helpompi tapa?) Ensin kirjoitin tekstin Wordilla. Kun teksti oli valmis, otin sivusta kuvan tietokoneen PrtSc-näppäimellä. Liitin kuvan Paint-ohjelmaan. Rajasin tekstin ympäriltä ylimääräisen pois. Käänsin kuvaa/tekstiä vaakasuunnassa, jolloin teksti muuttui peilikuvaksi. Tulostin tekstin peilikuvana siirtokuvapaperille. Tekstin voi tietenkin kirjoittaa myös suoraan Paintilla. HUOM! Siirtokuvapaperi voi käyttää ainoastaan mustesuihkutulostimissa, ei lasereissa.


Epsonin siirtokuvapaperi

Peilikuvana tulostettu teksti siirtokuvapaperilla.
Ylimääräinen osa tekstin ympäriltä on leikattava pois ennen silittämistä.



4. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite: Matkapelin yksityiskohdat. Silittäminen. Matkapelin ompelu

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Värjätyt pelialustat, pelin takakappaleet, silitysrauta ja -lauta, harsokangasta silitykseen, peliohjeet siirtokuvapaperilla, pelisuunnitelmat, kangastussit, nuppineuloja, harsinlankaa, silmäneuloja, pitkiä viivaimia, kangasliidut, ompelukoneet ja ompelulangat



Tunnin aluksi opettaja ohjeistaa yhteisesti koko ryhmälle silityksen, kaavojen yhteenasettelun, nuppineulojen laittamisen, harsimisen sekä ompeluviivan piirtämisen.
 

Edellisellä kerralla värjätyt pelialustat silitetään. Silitettäessä pelialustan päälle laitetaan ohuehko kangas, jolla estetään mahdollinen kangasvärin irtoaminen silitysraudan pohjaan. Opettaja ohjeistaa ja näyttää esimerkin turvallisesta ja oikeaoppisesta silityksestä.




Ne oppilaat, jotka atk-tunnilla käänsivät peliohjeet peilikuvaksi ja tulostivat ohjeet siirtokuvapaperille, silittävät tässä vaiheessa pelin takakappaleeseen peliohjeet. Jälleen on hyvä käyttää paperin ja silitysraudan välissä joko ohutta kangasta tai esimerkiksi käsipaperiarkkia ettei silitysraudan pohjaan tartu väriä tai liimaa siirtokuvapaperista.




Slittämisen jälkeen, kun pelialusta on suora ja sileä, oppilaat saavat lisätä pelialustaansa yksityiskohdat. Yksityiskohdat on helpointa ja yksinkertaisinta tehdä kangastusseilla, mutta myös kaavio-tai sabluunapainanta käy tähän työvaiheeseen. Oppilaan oma suunnitelma tulee nyt olla työskentelyssä apuna ja ohjeena.


Käytin pelin yksityiskohtiin tällaisia tusseja.
Pakkaus sisältää 24 erilaista värisävyjä
ja tusseissa on lisäksi kaksi vaihtoehtoista kärkeä, tavallinen ja sivellin.
Toimivat tähän tarkoitukseen oikein hyvin.























Kun yksityiskohdatkin on lisätty, silitetään työ vielä kertaalleen, että myös kangastussit kiinnittyvät kankaaseen. Jos yksityiskohdat on tehty esimerkiksi pastaväreillä, tulee työ jättää jälleen kuivumaan ennen silitystä. Odotusajan oppilaat voivat aloittaa lisätyönä esimerkiksi pikkupusskkaa. Ohjeet viidennen kaksoistunnin kohdalla.

Silitettyään pelialustansa oppilaat saavat siirtyä tekemään valmisteluja pelialustan ompelua varten. Pelialustan etu-ja takakappale asetellaan tarkasti päälletysten niin, että kankaiden oikeat puolet ovat vastakkain. Tämän jälkeen etu-ja takakappale kiinnitetään toisiinsa nuppineuloin, jonka jälkeen ne harsitaan yhteen. Harsinta ei ole välttämätöntä, mutta suositeltavaa, sillä se estää kankaiden liikkumisen ompelukoneella ompelemisen aikana.

Kun etu- ja takakappaleet on harsittu yhteen, poistetaan nuppineulat. Tämän jälkeen voidaan mitata ja merkitä ompeluviiva. Ompeluviiva on saumanvaran verran kankaan reunasta ja se piirretään, koska on tärkeää, että ommel kulkee suoraan.

Jos ryhmässä on taitavia oppilaita, voidaan harsiminen ja ompeluviivan piirtäminen jättää työvaiheista pois ja työ ommellaan nuppineuloja apuna käyttäen.

Ompeluvalmistelujen jälkeen oppilaat saavat siirtyä ompelukoneille. Oppilasparit käyttävät samaa ompelukonetta, jonka he langoittavat valkoisella ompelulangalla. Opettaja tarkistaa koneen langoituksen ja asetukset ennen kuin oppilaat alkavat ommella.

Kun ensimmäinen oppilas on päässyt ompeluvaiheeseen, kokoaa opettaja oppilaat ompelukoneen ympärille ja ohjeistaa ompelun vaiheet.

Pelialusta ommelllaan ompeluviivaa tarkasti seuraten. Alussa ja lopussa oppilaita muistutetaan edestakaisompelusta. Viimeistä ommeltavaa sivua ei ommella loppuun asti vaan siihen jätetään aukko, jotta työ voidaan kääntää oikeinpäin. Kun suoraommel on valmis, kierretään reunat vielä siksakilla ympäri, jotta kangas ei lähde purkaantumaan.Pelialustan ompelussa peliin tehdään yhteenhuoliteltu sauma, koska avattua saumaa käyttämällä pelialustan sisälle tulisi kaksinkertainen siksak-huolittelu, mikä tekisi pelialustan reunoista paksut, jolloin pelinappuloiden siirtely vaikeutuisi.

Ennen kuin työ käännetään oikeinpäin, tehdään pelialustan ulkonurkkiin poistoleikkaukset. Näillä poistoilla estetään se ettei pelialustan kulmiin jää kohoumia ja myttyjä. Nyt työ on valmis käännettäväksi.

Nurkkien avaamiseen voidaan käyttää apuna esimerkiksi virkkuukoukkua, jolla saadaan työnnetyksi kulmat kokonaan auki. Liian terävällä esineellä ei avaamista kannata tehdä, koska oppilaat työntävät sen helposti kankaasta ja ompeleesta läpi.






Tässä vaiheessa pelialusta silitetään huolellisesti niin, että saadaan pelialusta kunnolla muotoonsa. Silityksen jälkeen kääntöaukko ommellaan käsin, pienin pistoin kiinni.





5. Käsityötunti (2x45min)

 

 Tavoite: Pelialustan viimeistely. Noppa-ja pelinappulapussukka.

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet:  Nuppineuloja, harsinlankaa, silmäneuloja, pitkiä viivaimia, kangasliidut, ompelukoneet, ompelulangat, erivärisiä huopakankaita, puuvillalankoja

 

Oppilaat, joilla pelialustan ompelu jäi edellisellä kerralla kesken, jatkavat siitä mihin jäivät. Oppilasparit auttavat toisiaan.

Pelialustansa valmiiksi saaneet saavat lisätehtäväksi pikkupussukan ompelemisen. Pikkupussukka leikataan oppilaan valitsemasta huovasta, josta leikataan suorakaiteen muotoinen kaistale. Kaistaleen molempiin päihin käännetään kuja nyöriä varten. Kiinnitetään nuppineuloin. Tarvittaessa voidaan myös harsia. Nyörikujat ommellaan ompelukoneen suoralla ompeleella.








Tämän jälkeen kangaskaistale käännetään niin, että oikeat puolet tulevat vastakkain ja kiinnitetään jälleen nuppineuloilla ja tarvittaessa harsitaan. Ommellaan mahdollisimman reunasta pikkupussukan sivut kiinni. Käännetään pussukka oikeinpäin.







Pussukan nyörit voidaan punoa noin kahdesta, kolmesta erivärisestä puuvillalangasta. Nyörien pyörittäminen tehdään pareittain. Oppilaita tulee muistuttaa, että lankojen pituuden tulee olla ainakin kolme kertaa halutun nyörin pituisia.  Pujotetaan nyöri kujaansa esimerkiksi hakaneulaa apuana käyttäen. (Koska pussukan nyörikuja on jätetty molemmista reunoista auki, voidaan yhden nyörin sijaan pussukkaa vaihtoehtoisesti kaksikin nyöriä, jolloin pussukka voidaan sulkea nämä nyörit yhteen solmimalla.) Pussukka on nyt valmis.






  6. Käsityötunti (2x45min)

 

Tavoite: Säilytyslaatikon osien mittaaminen ja sahaaminen. Pelinappuloiden ja nopan mittaaminen, sahaaminen ja hiominen. 

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Mitat, lyijykynät, 9mm vaneria, 4mm vaneria, 2cm*2cm puurimaa, 1cm*1cm puurimaa(joko pyöreää tai kanttista), jiirisahoja, hiomapaperia

 

 Ennen oppituntia opettajan  on täytynyt valmistella vanerilevyt oppilaspareille sopiviksi suorakaiteen muotoisiksi kappaleiksi, joista oppilaat voivat tarvitsemansa kappaleet mitata ja sen jälkeen sahata jiirisahalla.

Tunti aloitetaan yhteisellä ohjeistuksella. Opettaja kertoo ja näyttää, millaista säilytyslaatikkoa ollaan tekemässä. Tämän jälkeen opettaja kertoo ja havainnollistaa työvaiheet. Opettaessaan opettaja kirjoittaa ja piirtää työvaiheet sekä kappaleiden mitat taululle, josta oppilaat voivat nitä tarkistaa työsknetelyn edetessä.

Tässä työvaiheessa oppilaat työskentelevät oppilaspareittain. Oppilaat mittaavat ja sahaavat annetun ohjeet mukaan säilytyslaatikkoon pohjan 11cm*11cm sekä samankokoisen kannen sisäosan eli niin sanotun ohjurin, joka pitää kannen suorassa. Pari auttaa vanerilevyjen kiinnityksissä ja sahaamisessa. Mallikappaleeseen pohja ja kannen sisäosa tehtiin 9mm vanerista, mutta ne on mahdollista tehdä myös ohuemmasta vanerilevystä.

Säilytyslaatikon reunat tehdään 4mm vanerista, jonka opettaja on sahannut valmiiksi 4,5cm soiroksi.

Oppilaat mittaavat 4mm vanerista kaksi sivukappaletta, joiden pituus on sama kuin pohjalevyn leveys eli 11cm. Kahden muun sivukappaleen tulee olla 8mm pidempiä eli niiden pituus on 11,8cm.

Kannen päälliosa tehdään myös 4mm vanerista ja sen koko on n. 11,8cm*11,8 cm. Tämä kappale kannattaa mitata ja sahata kuitenkin vasta laatikon kokoamisen jälkeen, jotta sen koko voidaan vielä tarkistaa kullekin oppilaalle oikeaksi. Todennäköistä on, että oppilaat eivät ole mitanneet ja sahanneet laatikon osia aivan millimetrin tarkkuudella.





Rasian pohjalevy ja kannen sisäosa 9mm vanerista
ja rasian sivut 4mm vanerista




Kun säilytysrasian osat on sahattu, mitataan ja sahataan noppa ja pelinappulat. Noppa sahataan 2cm*2cm puurimasta ja pelinappulat pienemmästä puurimasta. Pelinappuloiden määrä riippuu oppilaan tekemästä pelistä.

Lopuksi nopan ja pelinappuloiden sivut hiotaan sileäksi hiomapaperilla.



7. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite: Säilytysrasian kokoaminen. Pelinappuloiden ja nopan maalaaminen.

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Säilytysrasian vaneriset osat, puuliimaa, tukiteippiä esim. maalarinteippiä tai pieniä puristimia,  vesiliukoisia maaleja, pensseleitä, maalausessut, maalausalustat esim. paksut pahvinpalat



Opettaja ohjeistaa ja havainnollistaa rasian kokoamisen vaiheet. Liimaamisen vaiheet kirjataan taululle.

Säilytysrasian kokoaminen aloitetaan asettamalla pohjalevy suoralle alustalle. Liimaa levitetään pohjalevyn vastakkaisiin sivuihin. Tämän jälkeen lyhyemmät sivut asetetaan paikoilleen niin, että sivut ovat tarkasti pohjalevyn sivujen kanssa samassa linjassa. Tässä työvaiheessa oppilasparit toimivat yhdessä.

Seuraavaksi liimaa levitetään pohjalevyn toisiin vastakkaisiin reunoihin sekä jo asetettuihin sivukappaleiden päätyihin. Toiset sivukappaleet laitetaan paikoilleen.

Toinen parista pitää rasian kappaleita paikoillaaan, kun toinen laittaa rasian nurkkiin tukiteipit, jotta kappaleet pysyvät liiman kuivumisen ajan tukevasti paikallaan.Jos teknisen työn luokasta löytyy, voidaan kokoamisessa käyttää apuna myös pieniä puristimia.

Kun toisen oppilaan rasia on koottu ja jätetty kuivumaan, aloittavat parit kokoamaan toisen oppilaan rasiaa.

Jos rasian sivuihin on käytetty samaa 9mm vaneria kuin pohjaan, voidaan rasia koota pienillä nauloilla naulaamalla.

Toisen kaksoistunnin aluksi opettaja ohjeistaa pelinappuloiden ja nopan maalaamisen.

Sitä mukaa, kun oppilasparit saavat rasiansa kootuksi, saavat he siirtyä maalaamaan palinappuloita
ja noppaa. Jokaiselle oppilaalle on hyvä olla oma nimikoitu maalausalusta, jolle maalatut pelinappulat ja nopat jätetään kuivumaan ja joka voidaan siirtää sivuun odottamaan. Yksi pinnoista eli se, joka on maalatessa ollut alustaa vasten, jää maalaamatta ja se maalataan seuraavalla oppitunnilla.

Opettaja ohjeistaa maalausvälineiden ja maalauspaikan puhdistuksen ja siivouksen. Huom! Maalipurkit kunnolla kiinni, jotta maalit eivät kuivu. Tätä tärkeää työvaihetta ei voi oppilaille liikaa korostaa!

Valmis noppa ja pelinappulat.



8. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite: Säilytysrasian ulkokannen sahaaminen. Sisä-ja ulkokannen liimaus. Maalaaminen ja/tai petsaus jatkuu.

 

Tavittavat materiaalit ja välineet: Säilytysrasian osat, 4mm vaneria, mittoja, lyijykynät, puuliimaa, vesiliukoisia maaleja, tarvittaessa petsiä, pensseleitä, maalausessut, maalausalustat esim. paksut pahvinpalat,



Opettaja havainnollistaa säilytysrasian ulkokannen koon mittaamisen. Ulkokansi tehdään 4mm vanerista, jonka opettaja on sahannut oppilaille suunnilleen oikeaan n. 11,8cm leveäksi soiroksi.

Ulkokannen koko mitataan säilytysrasian koko mittaamalla. Kannesta pyritään tekemään täsmälleen samankokoinen kuin rasia on. Oppilasparit työskentelevät jälleen yhdessä.

Kun oppilaspareista molemmat ovat sahanneet rasian ulkokannen, saavat he alkaa liimaamaan sisä-ja ulkokantta yhteen. Sisäkannen liimaamiseen voidaan käyttää apuna esimerkiksi leveää teippirullaa tai muuta sopivan kokoista välikappaletta, jotta kansi saadaan sovitettua rasiaan sopivaksi. Kansi jätetään kuivumaan.

















Kannen liimaamisen jälkeen oppilaat siirtyvät jälleen pintakäsittelyyn. Pelinappuloiden ja nopan viimeinen maalaamaton pinta maalataan ja muita sivuja korjaillaan tarvittaessa. Säilytysrasia voidaan joko maalata halutun väriseksi tai petsata. Maalin etu on sen peittävyys, joten maalilla voidaan korjailla ja peittää työn virheitä. Petsin läpi vanerin kolhut, liima yms. näkyy, koska petsi tarttuu niihin eritavalla.








9. Käsityötunti (2x45min)


Tavoite:Nahkasaranan liimaaminen, kiinnityslenkin liimaaminen, kiinnitysnaulan naulaaminen, 

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Nahkaa tai tekonahkaa, kontaktiliimaa, sakset, mitat, lyijykynät, maalarinteippiä, pieniä nauloja, vasarat



Opettaja ohjeistaa yhteisesti nahkasaranan piirtämisen nahalle, leikkaamisen sekä liimaamisen vaiheet. Nahkasaranan koko ja malli piirretään taululle.

Kaikki oppilaat työskentelevät tässä työvaiheessa samanaikaisesti opettajan ohjeita noudattaen.









Seuraavaksi opettaja kokoaa jälleen koko ryhmän yhteiseen ohjeistukseen ja opettaa kiinnityslenkin piirtämisen ja leikkaamisen.

Oppilaat liimaavat kiinnityslenkit.


Maalarinteipillä on hyvä merkitä kiinnityslenkille oikea kohta.




Tunnin lopuksi naulataan varovasti kiinnitysnaula paikoilleen ja säilytysrasia on valmis. Naulaamisessa on jälleen hyvä työskennellä pareittain, jolloin toinen oppilaista voi pitää rasiaa paikoillaan toisen naulatessa.








Integrointi: Tämä oppitunti voidaan toteuttaa kuvataidetunnilla

 

Tavoite: Säilytysrasian koristelu

 

Tarvittavat materiaalit ja välineet: Pieniä siveltimiä, erivärisiä maaleja, jotka soveltuvat puun maalaamiseen, suunnitelma koristelusta

 

 

Integrointi äidinkieleen tai matematiikkaan: Pelitunti!